Eräänä tammikuun iltana lähdin taas kerran Pasin kanssa iltalenkille. Me samoilimme kerrostalon takana olevassa metsässä etsien hajujälkiä ja näkähavaintoja muista kissoista. Minusta on kivaa kiipeillä puissa, se on kait minulla verissä, tutkailemassa kaikenlaisia asioita. Olin pomppinut jo monissa puissa Pasin pitäessä huolta siitä, että en pääse liian korkealle enkä sotkeudu oksiin kiinni. Olikohan se jo viides puu johon minä kiipesin kun minun "vahtikoirani" nukahti ja minä pääsin kiipeämään liian ylös. Siellä oli noin viiden kissanpompun korkeudessa paljon oksia ja ne kiinnostivat minua kovasti. Ja en huomannut siinä niitä tutkaillessa, että kierryin hitaasti, mutta varmasti hihnani kanssa puun ja sen oksien ympäri. Yritin epätoivoisesti päästä irti, mutta olin tiukasti kiinni. Huusin apua Pasilta ja hän yritti auttaa minua, mutta ei siitä tullut mitään. Yritimme varmasti viisitoista minuuttia päästä irti pälkähästä siinä kuitenkaan onnistumatta. Viimein Pasi soitti kännykällä apua pyytäen Monaa tulemaan paikalle, jotta Pasi pääsisi hakemaan tikkaita tai jotain muuta, jolla kiivetä auttamaan minua ja päästämään pulasta. Pasi yritti sillä aikaa saada minua alas  puusta.
Minä kuulin jo kaukaa kun Mona tuli meitä kohti "mönkijällä". Juuri kun Mona pääsi meidän luokse raahaten samalla mukanaan myös keittiöjakkaraa, minä pääsin irti pälkähästä. Kiinnityskoukku irtisi kuin ihmeen kaupalla ja minä pääsin alas puusta Pasin syliin turvaan. Naru jäi sinne puuhun eikä se irronnut millään vaikka Pasi yritti sitä kovin kiskoa. Me lähdimme heti takasin kotia kohti, sillä minulle oli tullut vähän kylmä siellä puussa.
Kuulin muutamaa päivää myöhemmin, että Pasi oli saanut pitkän kepin avulla sujuteltua sen talutushihnani pois sieltä puusta. Se oli kuulemma juuttunut lukosta kiinni itse talutusnaruun noin kuuden kissanpompun korkeuteen. Pasi oli yrittänut jo monta turhaa yritystä saada se lenkki auki, siinä kuitenkaan onnistumatta. Vielä kerran yrittäessään oli hän viimein onistunut pujottamaan sen pitkän kepin päässä olevan haarakepin sen lukon kohdalle ja saanut sen ponnahtamaan auki. Ja kuin taikaiskusta, oli koko hihna lauennut auki ja sujahtanut kuin itsestään alas sieltä puusta. Tämän jälkeen on Pasi pitänyt parempaa huolta siitä, etten minä pääse niin helposti kiipeämään liian korkealle tai liian oksaisiin puihin, vaikka kyllä se minua harmittaa kovasti.