Kevät tulee viimein vaikka vähän hitaanlaisesti. Lunta on vieläkin melkein puoli metriä, mutta auringon voima kasvaa päivä päivältä. Pälviä tulee yhä enemmän näkyviin ja ne kiinnostavat Vaavia todella paljon. Iltalenkin ovat kasvaneet noin vartista jo melkein tuntiin. Joka paikassa katti on nenä kuiinni maassa ja phuna vain kuuluu.

Näkee selvästi, että hän nauttii kevään tulosta. Lumi on vielä haittana, mutta se vähenee koko ajan. Ja koiranpaskat lisääntyy. Nyt jo pitää varoa mihin astuu, ettei tallaa niitä kengän pohjiin.

Variksilla ja harakoilla on kohta pesäntekopuuhat mielessä. Ja sunnuntaina siirretään kelloja kesäaikaan. On kesä vaikka lunta on vielä kuinka paljon. Mutta kesää tulee!!

Tänä talvena on välillä tuo iltalenkki ollut pikaista touhua. Meillä on mennyt enemmän aikaa itseni että kissan pukemiseen ulkoilua varten kuin varsinaisesti ulkona olemiseen. Vaavilla on hieno, valkoisesta villalangasta kudottu, lämmin putkilo ympärillään kun on reilusti pakkasta.
Ehkä vanhuus on tulossa Vaaville, koska jos pakkasta on enenmmän kuin-10 astetta, jää ulkoilu pikaiseksi. Toisen haitan tuo tuon lumen määrä. Jo toisena talvena on lunta tullut reilunlaisesti. Se parhaimpina päivinä juuri ja juuri kannattaa kissan, mutta ei taluttajaa, joka munaskuita myöten rämpii perässä, kun katti iloisesti hyppii hangen pinnalla.
Lehdissä ennustettiin vuosisadan kylmintä talvea. Ollaan jo helmikkuussa ja eipä kovin paljoa ole ollut kylmiä päiviä. Tällä tarkoitan yli -20 asteen kelejä. Jotkut säätieteilijät sanovat, että tuo ilmaston lämpeäminen vähentää napajään paksuutta ja aiheuttaa siten meille samanlaisen ilmaston kun on Siperiassa. Kylmää ja paljon lunta talvella ja kait sitten kesätkin ovat Siperian kaltaisia. Kuumia. kosteita ja pitkiä.

Harmikseni olen kohdannut uuden kauhistuksen aiheen. Olin tässä yksi päivä isännän kanssa iltakävelyllä ja päätin tapani mukaan pompata puuhuun. Kiipesin parin-kolmen kissanloikan verran ylöspäin leppään ja pidin tassuillani kiinni puusta samalla kun katsellin ettei mitään vaaraa ole. Siinä samassa neljä räkättirastasta ilmestyi räklättämään minun ja isäntäni ympärille. Ne hyppi puusta toiseen ja oksalta toiseen samalla kiroillen minun olemassaoloni.

Yhtääkkiä yksi niitä teki syöksyn minun päätäni kohden ja oli viedä minulta päänahan mennessään. Koeta siinä tehdä mitään kun olet kynsin (ja melkein hampain) puussa kiinni. Vedin niskani kyyryyn kun tuo räksä teki ilmahyökkäyksen. Onneksi ne eivät olleet "pommilastissa".

Nyt minä sitten vähän pelkään niitä. Niiden räklätys aiheuttaa pientä paniikkia kuten viime kesäinen ampiaishyökkäys.

Olen kissa. Siis minun ajatuksiani ei tunne varmuudella kukaan. Siispä kun me olemme lähdössä matkalle, niin minä piiloudun, jotta ei tarvitsisi matkustaa. En pidä lähtemisestä, enkä tulemisesta, mutta matkustamisesta pidän.

Kun matkustan otan rennosti. Olen niin "cool".

Ja kun pitää taas lähteä takaisin, minä piiloudun taas, koska on niin mukavaa olla "mökillä". Maata auringossa, haistella tuulia ja bongailla kaikenlaista. Välistä meinaa tulla liian isoa saalista.

Joten emäntä ja isäntä eivät pääse helpolla. Tämän kaiken olen oppinut "mestariltani" Miipalta.

Minä yritän nauttia kesästä: sisiliskoja jahtailen. Myyriä vaanin. Hiiriä saalistan. Piharusakkoa juoksutan. Variksia ja muita lintuja vihaan, koska ne nyt pyörivät ympärilläni ja haittaavat jahtia. Ja tietenkin koirat. Ne eivät anna hetken rauhaa.

Nytkin kun istahdan hetkeksi kannolleni harkitsemaan jahtisuuntaa, niin eikös tule joku hurtta ja aja minut puuhun.

Kesällä on kivaa, koska silloin olen paljon ulkosalla. Teen isännän kanssa pitkiä patikkaretkiä lähiympäristössä tai siis minä meen minne haluan ja isäntä yrittää roikkua mukana.

Talvella on olotila vähän kuin tuolla kissakoristeella ikkunassa. Istun ja katselen ulos toivoen ulkona olevan KESÄ!

Kumpa olisi kesä ainainen!