Vaavi-kissan sivut

KEVÄTTÄ RINNASSA

2011-03-22T14:35:00+02:00

Kevät tulee viimein vaikka vähän hitaanlaisesti. Lunta on vieläkin melkein puoli metriä, mutta auringon voima kasvaa päivä päivältä. Pälviä tulee yhä enemmän näkyviin ja ne kiinnostavat Vaavia todella paljon. Iltalenkin ovat kasvaneet noin vartista jo melkein tuntiin. Joka paikassa katti on nenä kuiinni maassa ja phuna vain kuuluu.

Näkee selvästi, että hän nauttii kevään tulosta. Lumi on vielä haittana, mutta se vähenee koko ajan. Ja koiranpaskat lisääntyy. Nyt jo pitää varoa mihin astuu, ettei tallaa niitä kengän pohjiin.

Variksilla ja harakoilla on kohta pesäntekopuuhat mielessä. Ja sunnuntaina siirretään kelloja kesäaikaan. On kesä vaikka lunta on vielä kuinka paljon. Mutta kesää tulee!!

LUNTA, JÄÄTÄ JA KYLMÄÄ

2011-02-14T13:16:01+02:00

Tänä talvena on välillä tuo iltalenkki ollut pikaista touhua. Meillä on mennyt enemmän aikaa itseni että kissan pukemiseen ulkoilua varten kuin varsinaisesti ulkona olemiseen. Vaavilla on hieno, valkoisesta villalangasta kudottu, lämmin putkilo ympärillään kun on reilusti pakkasta.
Ehkä vanhuus on tulossa Vaaville, koska jos pakkasta on enenmmän kuin-10 astetta, jää ulkoilu pikaiseksi. Toisen haitan tuo tuon lumen määrä. Jo toisena talvena on lunta tullut reilunlaisesti. Se parhaimpina päivinä juuri ja juuri kannattaa kissan, mutta ei taluttajaa, joka munaskuita myöten rämpii perässä, kun katti iloisesti hyppii hangen pinnalla.
Lehdissä ennustettiin vuosisadan kylmintä talvea. Ollaan jo helmikkuussa ja eipä kovin paljoa ole ollut kylmiä päiviä. Tällä tarkoitan yli -20 asteen kelejä. Jotkut säätieteilijät sanovat, että tuo ilmaston lämpeäminen vähentää napajään paksuutta ja aiheuttaa siten meille samanlaisen ilmaston kun on Siperiassa. Kylmää ja paljon lunta talvella ja kait sitten kesätkin ovat Siperian kaltaisia. Kuumia. kosteita ja pitkiä.

RÄKLÄVAARA!

2010-06-03T14:09:00+03:00

Harmikseni olen kohdannut uuden kauhistuksen aiheen. Olin tässä yksi päivä isännän kanssa iltakävelyllä ja päätin tapani mukaan pompata puuhuun. Kiipesin parin-kolmen kissanloikan verran ylöspäin leppään ja pidin tassuillani kiinni puusta samalla kun katsellin ettei mitään vaaraa ole. Siinä samassa neljä räkättirastasta ilmestyi räklättämään minun ja isäntäni ympärille. Ne hyppi puusta toiseen ja oksalta toiseen samalla kiroillen minun olemassaoloni.

Yhtääkkiä yksi niitä teki syöksyn minun päätäni kohden ja oli viedä minulta päänahan mennessään. Koeta siinä tehdä mitään kun olet kynsin (ja melkein hampain) puussa kiinni. Vedin niskani kyyryyn kun tuo räksä teki ilmahyökkäyksen. Onneksi ne eivät olleet "pommilastissa".

Nyt minä sitten vähän pelkään niitä. Niiden räklätys aiheuttaa pientä paniikkia kuten viime kesäinen ampiaishyökkäys.

MATKAN TEKOA

2010-06-03T13:57:01+03:00

Olen kissa. Siis minun ajatuksiani ei tunne varmuudella kukaan. Siispä kun me olemme lähdössä matkalle, niin minä piiloudun, jotta ei tarvitsisi matkustaa. En pidä lähtemisestä, enkä tulemisesta, mutta matkustamisesta pidän.

Kun matkustan otan rennosti. Olen niin "cool".

Ja kun pitää taas lähteä takaisin, minä piiloudun taas, koska on niin mukavaa olla "mökillä". Maata auringossa, haistella tuulia ja bongailla kaikenlaista. Välistä meinaa tulla liian isoa saalista.

Joten emäntä ja isäntä eivät pääse helpolla. Tämän kaiken olen oppinut "mestariltani" Miipalta.

KESÄ!

2010-05-26T13:32:01+03:00

Minä yritän nauttia kesästä: sisiliskoja jahtailen. Myyriä vaanin. Hiiriä saalistan. Piharusakkoa juoksutan. Variksia ja muita lintuja vihaan, koska ne nyt pyörivät ympärilläni ja haittaavat jahtia. Ja tietenkin koirat. Ne eivät anna hetken rauhaa.

Nytkin kun istahdan hetkeksi kannolleni harkitsemaan jahtisuuntaa, niin eikös tule joku hurtta ja aja minut puuhun.

Kesällä on kivaa, koska silloin olen paljon ulkosalla. Teen isännän kanssa pitkiä patikkaretkiä lähiympäristössä tai siis minä meen minne haluan ja isäntä yrittää roikkua mukana.

Talvella on olotila vähän kuin tuolla kissakoristeella ikkunassa. Istun ja katselen ulos toivoen ulkona olevan KESÄ!

Kumpa olisi kesä ainainen!

KESÄ TULEE!

2010-05-12T13:22:01+03:00

Talvi oli pitkä ja runsasluminen. Se näkyi myös Vaavissa. Hänestä on ollut vähän arempi kuin ennen, koska talvella ei päästy kovinkaan montaa kertaa kunnolla ulos lumen takia. Siellä jouti kahlaamaan, eikä Vaavi tykkää siitä. Nyt sitten yritetään ottaa tilannetta uudestaan haltuun kesän tullessa.

Se näkyy myös kissassa kun päivät pitenevät ja lämpiävät (vihdoinkin 13.5.2010). Kaikki tuoksut kiinnostavat. Kaikki rapinat ovat tutkimisen arvoisia. Teemme jo tunnin mittaisia lenkkejä iltaisin ja tutkailemme maailmaa.

- Olemme bonganneet monta eri lintulajia: räkättirastas, mustarastas, peippo, västäräkki, käen kukuntaa olemme kuulleet, punarinta ja rusakko."

- Hei hetkinen Vaavi... Eihän tuo viimeinen ole mikään lintu. Se on näsikäs, ei kun nisäkäs. Muuten, jos näet jäniksen/rusakon kesällä, niin miten tunnistat sen, kumpi se on?

- Tarkista aina pupusen peräpää. Jäniksellä on häntätupsu aina valkoinen sekä yltä että alta, on talvi tai kesä. "Rutakolla" on hännän päällyspuoli aina musta ja alapuoli valkoinen. Toinen tapa on juosta se kiinni ja kysyä siltä itseltään!" Ja sitten vain pupujahtiin!

TALVI LAISKISTI KISSAN!

2010-01-20T20:27:01+02:00

Tänä talvena on meillä muuttunut kissan ulkoiluttaminen pikaiseksi. Pakkasen ja lumen takia kissamme ei ole viihtynyt ulkosalla kuin hetken, jos sitäkään. Monesti minulla on mennyt enemmän aikaa vaatteiden pukemiseen kuin kissan kanssa ulkona olemiseen. Herrasta on tainut tulla mukavuuden haluinen, keski-ikäinen kollin retkale, joka nautii enemmän kodin lämmöstä kuin talven tuiverruksesta.

Muutama vuosi sitten mentiin ulos innolla, välittämättä siitä, kuinka paljon oli pakkasta tai lunta maassa. Nyt vilkaistaan ulko-oven raosta, pudistetaan päätä ja käännytään takaisin. Siinä vaiheessa minä kyllä otan kissan syliin ja sanon sille: "Roskalaatikolle saakka kyllä mennään vaikka väkisin." Sinne kannettuani kissan ja laskettuani hänet maahan, Vaavi nuuhkaisee hätäisesti pensasta ja suunnistaa sitten pikahölkkää takaisin ulko-ovea.

Vaavin on harrastanut akvaariokalojen härnäämistä normaalia useammin. Seeprakirjoahvet, leväbarbit (kuvassa) ja plekot ovat saaneet kyytiä oikein sanoisinko kissan tassusta. Aamuisin tuntuu joka akvaario olevan sekaisin ja kalat säikkyjä öisen taputtelusessioiden jäljiltä. Myös meidän pitkä eteinen yhdistettynä olohuoneella antaa Vaaville kunnon juoksuradan, jotta energiaa voi purkaa. Muutaman kerran olen kyllä herännyt yöllä siihen kun katti pomppaa kaapin päältä olevasta pahvilaatikosta suoraan minun vatsan päälle tai vielä paremmin osuen maaliin eli suoraan haaroihini. Siinä on herätykstä kerrakseen. Katti tuumaan vain "Miu!" ja jatkaa samalla vauhdilla kohti olohuonetta.

Onneksi sentään kissa ja kalat ovat pysyneet erillään toisistaan!

Ampiaiset kiusana

2009-10-02T13:19:01+03:00

Tänä syksynä ovat ampiaiset aiheuttaneet Vaaville ainakin kaksi pistosta. Vaavi oli anopin kanssa tässä menneellä viikolla iltakävelyllä kun isäntä oli estynyt työkiireiden takia. Annan Vaavin kertoa:

"Olin menossa ihan rauhassa naapurikerrostalon ojan reunalle pongaamaan hiiriä ja sammakoita kun kuulin pörinää yhden valkoisen kiven vierestä. Öh... Utelias kun olen, niin pitihän sitä mennä katsomaan. Maassa oli kolo, josta nousi amppari silloin tällöin ulos tai meni sisään. En minä tehnyt mitään, mutta yhtä äkkiä joku niistä pisti minua kaksi kertaa. Niskaan ja takapuoleen. Minulle tuli paniikki ja minä palasin kiireen vilkkaan takaisin kotia."

Sinä iltana ja parina seuraavanakin, kissamme oli vähän niin kuin sähköpupu. Aina kun hän nuoli itseään ja sattui siinä hommassa koskemaan siihen paikkaan mihin ampiainen oli tuikannu, hyppäsi kissamme ilmaan sätkyn saaneena ja juoksi toiseen huoneeseen. Hän oli aika hankalasti pidettävä kun yritimme katsoa mitä sille oli tapahtunut.

Eikä Vaavi välillä itsekään muistanut, että oli saanut pistoksia, vaan tuli yöllä makaamaan isännän jalkojen väliin ja kaatui tyypilliseen tyylin rojahtaen kyljelleen. Ja tietysti sille kyljelle, jossa oli ampiaisen pistos. Katti pomppasi ilmaan ja katsoi minua syyttävän näköisesti. Pariin päivään ei löytynyt kunnon nukkuma-asentoa paukaroiden takia. Onneksi tätä ei kestänyt kuin kolmisen päivää.

Nyt kissa on taas "oma" itsensä. Tai ei nyt ihan kokonaan. lenkeillä kun hän kuulee pörrääjän lentävän, niin pikaisesti hän lähtee karkuun kohti ulko-ovea. Onneksi tämäkin riesa on vähitellen laantumassa.

MUISTOJA

2009-09-14T13:20:01+03:00

Olen iltaisin käynyt kissamme kanssa ulkoilemassa parhaimmillaan tunnista kahteen tuntiin näin kesäaikaisin. Nyt kun syksy ja talvi lähestyy, niin tuo ulkoilu vähenee. Se riippuu paljolti säästä. Vaikka ulkona sataisi kaatamalla vettä, niin herra on ainakin vietävä ulos saakka toteamaan tämä tilanne. Talvisin kun on surkeaa; sataa ja tuulee tai on kovaa pakkasta, niin tuo ulkoilu jää pikaiseksi. Vaikka kissallamme on hyvät varusteet, pitkähkö turkku ja hyvä fyysinen kunto lisättynä seuraavilla välineillä: sadetakki ja talveksi jopa tarvitatessa pomppa päälle, niin herra ei välillä ulkona paljoa viihdy. Taittaa olla vanhuus tulossa kun mukavuudenhalu voittaa. Joskus talvella menee minulla enemmän aikaa ulkovaatteita päälle laittaessa kuin kissan kanssa ulkona viihtyessä. Silloin tulee mieleen kesän lämpimät ja valoisat päivät. Kun on kurja keli ulkona, niin silloin voi tehdä vaikka yhdessä palapeliä sisällä.

Kävimme juuri hakemassa Vaaville kissaruttorokotteen seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Elänlääkäri kehui Vaavin kuntoa: "Mitä te syötätte kissallenne kun sen karva on näin loistavassa kunnossa?" Vastasimme: "Heinäsirkkoja".

Toinen homma mitä meidän kissamme Vaavi rakastaa on makailla erilaisissa laatikoissa. Pahvilaatikon koolla ei ole välilä. Hän yrittää ahtautua niihin siitä huolimatta.

Yksi paha, uusi harrastus hänellä on ja jonka takia hän saanut lempinimen "silppuri". Hän tykkää repiä näitä pahvilaatikkoja ja erilaisia sanomalehtiä ulko-oven vierestä olevasta lehtikorista. Välillä kun tulen töistä kotia, niin oven takana on melkoinen kasa silputtua paperia ja herra on ihan viattoman näköisenä vastassa ovella. Yhden kerran hän kerkesi silppumamaan minulta yhden laskun kun posti putosi oviluukusta lattialle ja hän oli aukaissut välioven. Onneksi tämä silppuaminen kohdistui laskussa niin, että ne tärkeimmät tiedot oli vielä luettavissa siitä laskusta.

Vaavi pulassa

2009-05-04T14:29:01+03:00

Eräänä tammikuun iltana lähdin taas kerran Pasin kanssa iltalenkille. Me samoilimme kerrostalon takana olevassa metsässä etsien hajujälkiä ja näkähavaintoja muista kissoista. Minusta on kivaa kiipeillä puissa, se on kait minulla verissä, tutkailemassa kaikenlaisia asioita. Olin pomppinut jo monissa puissa Pasin pitäessä huolta siitä, että en pääse liian korkealle enkä sotkeudu oksiin kiinni. Olikohan se jo viides puu johon minä kiipesin kun minun "vahtikoirani" nukahti ja minä pääsin kiipeämään liian ylös. Siellä oli noin viiden kissanpompun korkeudessa paljon oksia ja ne kiinnostivat minua kovasti. Ja en huomannut siinä niitä tutkaillessa, että kierryin hitaasti, mutta varmasti hihnani kanssa puun ja sen oksien ympäri. Yritin epätoivoisesti päästä irti, mutta olin tiukasti kiinni. Huusin apua Pasilta ja hän yritti auttaa minua, mutta ei siitä tullut mitään. Yritimme varmasti viisitoista minuuttia päästä irti pälkähästä siinä kuitenkaan onnistumatta. Viimein Pasi soitti kännykällä apua pyytäen Monaa tulemaan paikalle, jotta Pasi pääsisi hakemaan tikkaita tai jotain muuta, jolla kiivetä auttamaan minua ja päästämään pulasta. Pasi yritti sillä aikaa saada minua alas puusta.
Minä kuulin jo kaukaa kun Mona tuli meitä kohti "mönkijällä". Juuri kun Mona pääsi meidän luokse raahaten samalla mukanaan myös keittiöjakkaraa, minä pääsin irti pälkähästä. Kiinnityskoukku irtisi kuin ihmeen kaupalla ja minä pääsin alas puusta Pasin syliin turvaan. Naru jäi sinne puuhun eikä se irronnut millään vaikka Pasi yritti sitä kovin kiskoa. Me lähdimme heti takasin kotia kohti, sillä minulle oli tullut vähän kylmä siellä puussa.
Kuulin muutamaa päivää myöhemmin, että Pasi oli saanut pitkän kepin avulla sujuteltua sen talutushihnani pois sieltä puusta. Se oli kuulemma juuttunut lukosta kiinni itse talutusnaruun noin kuuden kissanpompun korkeuteen. Pasi oli yrittänut jo monta turhaa yritystä saada se lenkki auki, siinä kuitenkaan onnistumatta. Vielä kerran yrittäessään oli hän viimein onistunut pujottamaan sen pitkän kepin päässä olevan haarakepin sen lukon kohdalle ja saanut sen ponnahtamaan auki. Ja kuin taikaiskusta, oli koko hihna lauennut auki ja sujahtanut kuin itsestään alas sieltä puusta. Tämän jälkeen on Pasi pitänyt parempaa huolta siitä, etten minä pääse niin helposti kiipeämään liian korkealle tai liian oksaisiin puihin, vaikka kyllä se minua harmittaa kovasti.